Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tinder merkityt tekstit.

Kun tilaisuus tulee, hyppää!

Oli tammikuussa lomalla Etelä-Afrikassa, Potchefstroomissa. Kymmenen päivää ihanan auringon alla, nauttien valosta ja lämmöstä. Oikeestihan se on aika paska idea, lähteä tähän aikaan vuodesta Suomesta minnekään, koska sitten kun palaa takaisin, niin pimeys iskee naamaan sellasella voimalla, että ajatustoiminta tippuu lattialle ja kylmä pakkasilma kuivattaa kropan niin, että itsensä dippaaminen kokovartalorasavahauteestakaan ei auta yhtään. Mut siis muuten kiva.

Reissu oli kaikin puolin erittäin onnistunut, eikä vähiten onnistuneiden Tinder-treffien takia. Pikku kylässä Tinder ei ollut erityisen yleinen sovellus ja kymmenen miehen jälkeen se oli selattu läpi. Onneksi siltä löytyi yksi todella mukava kundi. Olimme istuneet lasillisen ääressä hädin tuskin tunnin, kun hän hän kertoi laskuvarjohyppy harrastuksestaan. Sitten hän kysyi minulta haluatko lähteä hyppäämään.
   Olen hiljaa salaa mielessäni useamman vuoden miettinyt, että laskuvarjohyppy voisi olla jotain, mitä haluaisin kokeilla…

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Asiaa miehistä

Tuossa yläpalkin hölinässä lupailen, että tässä blogissa olisi myös jotain miehistä. Nyt kun katselee näitä kirjoituksia, miten olen tänne rustaillut, niin eihän täällä ole oikeestaan mitään miehistä. Asia on korjattava. Miehet ovat kiva asia ja ne tuottavat paljon iloa, toisinaan ei. Kauhean vaikeaa on muotoilla lauseita kuulostamatta jotenkin seksistiseltä tai miehiä esineellistävältä. Tai varmasti jonkun mielestä olen sortunut jo molempiin ja tämä on hirveän väärin. Vaihdan tulokulmakseni oman seksuaalisuuteni, jos siitä olisi apua.
   Saatuani kirjaprojektini pisteeseen, missä voin todeta tehneeni jotain ja saaneeni määrätietoisella työskentelylläni jotain aikaiseksi, koen suurta ylpeyttä itsestäni. Olen onnistunut tuottamaan ison läjän tekstiä ja se sisältää tarinan, mikä etenee. #saavutus. Tämä asia puolestaan kutittelee vahvasti libidoani ja yhtäkkiä keskellä kulahtaneen harmaata lokakuuta, sisälläni hyrrää kuin parikymppisellä nuorella kesäyössä.



Tämä hyrräys aiheuttaa omituis…

Inspiroidutaan. Köpis on kauniina.

Perjantaina oli Tanskassa pyhäpäivä, Suuri Rukoilupäivä. Keli oli upea, joten päätin pitää myös itse vapaapäivän ja lähteä kiertelemään kaupunkia. Kannoin kylläkin konetta koko päivän selässäni, jos vaikka päätyisin johonkin kahvilaan kirjoittamaan, mutta aurinko helli niin, ettei kiinnostunut tippaakaan olla sisätiloissa.


ØRSTEDSPARKEN Päämäärätön kävelyni kaupungilla vei minut jonkin sortin kaupunkikulttuuri / aktiviteetti / harrastepuistoon. Pari poikaa skeittasi, yks mies jonglöörasi, jotkut vain paistatteli päivää. Huomasin kaksi naista, jotka heittelivät koripalloa. Mietin ehkä sekunnin, kunnes päätin, että mä haluan myös. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi heitellyt koripalloa. Kävelin naisten luo ja kysyin, jos heille sopii, että liityn heidän seuraansa. Heille sopi.
NØRREBRO Joo, tää on vähän se alue, jossa pitää käydä. Köpiksen hipsterilandia. Mietin kovin pitkään, että mitä muuta sanaa käyttäisin tässä kohdassa, ettei tarvitsisi tuota kulunutta "hipsteriä". En…

25 miestä ja tekopenis on hauska

Olen yöpynyt kaksi viikkoa ystävättäreni luona Dragørissa, seuraavat kaksi viikkoa yövyn keskustassa Copenhagen Downtown Hostellissa. Paikka on tuttu viime syksyn reissultani. Sijainti on aivan täydellin, kävelymatka lähes kaikkialle. Kirjastolle matka taittuu alle kymmenessä minuutissa. Näppärää ja kivaa.
Perjantaina iltapäivästä Helsingissä oli käynnissä bändimme Snakebutterflyn studiosessiot. Suski ja Vesa tekivät taustoja meidän myöhemmin julkaistavaan biisiin. Miten hauskaa oli päästä seuraamaan Skypen välityksellä! Napit korvilla kuuntelin, kun Sneikkareille luotiin uskomattoman upeaa biisiä, joka tulee kiskomaan jokaisen tanssilattialle (vähän vedän nyt kotiinpäin, en paljoo, koska mahtibiisi luvassa).

Kellon tullessa puoli neljä paikalle alkoi ilmestyä olutta tiskiltä hakevia äänekkäitä miehiä. Yhtäkkiä hiljainen "työpisteeni" oli manchesterilaisten miesten ympäröimä.
Hetkeä myöhemmin miehet alkoivat kukin vuorollaan huhuilemaan puoleeni ja pian edessäni oli bisse ja…

Nauttia he käskivät ja minähän nautin

Jos rohkeus oli se sana, mitä olin kuullut paljon käytettävän kohdallani, niin nautiminen oli puolestaan se, mihin minua kehoitettiin. "Nauti!" "Muista sitten nauttia!" Muistan. Kirjani Vahvankaltainen pohjaa omaan matkaani, jolla opin kunnioittamaan omia tunteitani ja kuuntelemaan itseäni, näin ollen myös nauttimaan. On ihanaa kuunnella itseä ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.



Perjantain aamuna saavuin Köpikseen ja lähdin heti Kuninkaalliseen kirjastoon kirjoittamaan. Tällä reissulla se tulee olemaan näpyttelyni kehto. Kirjaston lempinimi on Black Diamond. Aivan uskomattoman upeaa modernia arkkitehtuuria yhdistettynä vanhaan rakennukseen. Toistaiseksi olen löytänyt itseni kirjoittamasta vanhan rakennuksen puolellella, mutta ensi viikolla ajattelin uskaltautua moderneihin lukusaleihin. 
Kesken päivän eräs ystäväni (annetaan hänelle nimeksi Niel) nappasi minut kirjastolta kahville ja näin sain aivan täydelliseen kohtaan hyvän breakin koneeni äärestä. Sää flir…