Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella projekti merkityt tekstit.

Teksti luovutettu eteenpäin

Syyskuun 15. päivä printtasin ulos ensimmäisen kerran Vahvankaltainen -romaanini käsikirjoituksen. Kaksi vuotta kirjahyllyssäni tarpeettomana katseen- ja pölynvangitsijana toiminut printteri pääsi viimein hommiin. Reippaat parisataa liuskaa tekstiä masiina sylki ulos. Paperikasa oli lämmin. Omasta tuotoksestani häkeltyneenä luin liuskoille tulostettua tekstiäni yömyöhälle, kunnes yhden aikaan päätin, että on parempi mennä nukkumaan. Innostukseni herätti minut aamulla klo 06.35 takaisin tekstini ääreen. Ei minun olisi tarviinut nousta niin aikaisin, mutta en millään malttanut nukkua.
   Tuntui aivan uskomattoman ihanalta lukea omaa paksua paperikasaa. Projektini oli konkreetisena materiaalina naamani edessä. Se tuoksui ja tuntui. Lukiessani tein omia merkintöjäni tekstiin. Sekin tuntui hyvältä, töhriä printteri ulospuskemia tekstin koristelemia sivuja. Työstön jälkijä.

Seuraavan viikon maanantaina teksti siirtyi ammattilaiselle oikolukuun ja minä jäin odottelemaan. Onneksi kyseinen vii…

Ihana erakoituminen

On kulunut jälleen jonkun aikaa edellisestä postauksestani, pahoitteluni. Aikeissani on ollut useampaankin kertaa fiilistellä tänne tunnelmia ja tilanteita, Italian reissultakin olisi vielä kivoja kuvia Roomasta ja Milanosta. Niistä on itse asissa osittain aloitettu blogipostaus, joka on jäänyt julkaisematta, ja se saa nyt jäädäkin. Todettakoon, että kävin ks. kaupungeissa ja olivat molemmat positiivisia kokemuksia.
   Kolme viikkoa sitten sain dramaturgiltani palautetta Vahvankaltaista 3.0 versiosta.  Sen jälkeen olen ollut totaalisen uppoutuneena kirjoittamiseen. Kadonnut täysin sen tekstini maailmaan.


   Olen tajunnut tämän projektin myötä kuinka paljon nautin palautteen saamisesta. Kiitos, tässä kohtaa myös palautteen antajalle! Iso kiitos (myöhemmin vielä lisää)! Yllä olevan kuvan kahvituokion jälkeen tirskuin energiaa tätä projektiani kohtaan. Kävin niin isoilla kierroksilla, että olisin voinut kattaa puolet Helsingin energiantarpeesta omallani ja naaman tarpeeton rajallisuus is…