Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella myynti merkityt tekstit.

Pelkään, että olen idiootti

Sensuroin itse itseäni kirjoittaessani, koska pelkään antavani itsestäni kuvan idioottina. En uskalla pureutua tarkemmin vaan hajuttoman mauttomasti vähän otsikkotyyppisesti heittelen ajatuksia ja toivon lukija täydentävän loput mieleisillään keloilla. Näin olemme kivasti samaa mieltä, ilman kunnollista ajatusten vaihtoa.

ESIMERKKI Edellisessä tekstissä kirjoitin siitä kuinka tuottaja tuttavani oli ehdottanut minulle tulevan kirjan markkinointia varten "käy nussimassa Petteri Orpoa tai jotain muuta julkkista ja vuoda lehdille, saat palstatilaa". Kommentti tarjosi mahdollisuuden mielenkiintoiselle pohdinnalle siitä, miten saada asiaansa esille mediassa. Sen sijaan, että olisin tarttunut siihen, päädyin pelkurimaisesti vain kertomaan suivaantumiseni ja toivoin jokaisen lukijan keksivän itse loput. Pelkäsin, että mikäli avaan aihetta yhtään enempää, paljastan olevani idiootti.
Kirjoittaessani Vahvankaltaista, syötin ajatuksia päähenkilölleni Heidille. On paljon helpompaa kirjoi…

On kaksi asiaa mielessä mulla...

Viime viikonloppu meni Kirjamessuilla. Messulehti rukseja ja ympyröitä täynnä suhasin kuuntelemassa keskustelupaneeleja ja kirjailijahaastatteluita. Vietin perjantaista sunnuntaihin, aamusta iltaa, inspiraatiota, ajatuksia ja alan tunnelmia ahmien. Hyvät messut! Omaa uraa ajatellen päällimmäiseksi itselleni jäi kaksi aihetta pohdintaan. Luvassa ajatusmyllerrystäni sanallistettuna.


1. KIRJA VS. KAIKKI MUU VAPAA-AJANTOIMINTA

Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kirja löytää lukijansa käteen vapaa-ajalla. Näin ollen kaikki muu, mitä ihminen voi tehdä vapaa-ajalla on poissa mahdollisesta lukuajasta. Esimerkiksi lenkkeilly, sali, telkkari, puhelimen räpläys, ruuanlaitto ja nukkuminen.
   Työpäivän jälkeen kotiin tullessa on ymmärrettävän helppo ratkaisu taiteilla ensin itselleen ravintoa ja sen jälkeen kadota telkkari ääreen. TV on helppo, ainakin helpompi kuin kirja. Voisin verrata TV:tä pizzeriaan/pikaruokalaan. Kun kiukkunen nälkä yllättää on helppo sortua suolaiseen ja rasvaiseen, joka…