Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella matkailu merkityt tekstit.

Kaksi rakastajaa, yksi viikonloppu

Mies kaartoi isolla Mersullaan ruotsalaisen juna-aseman eteen. Lensin Kööpenhaminaan, josta juna kuljettaa näppärästi Juutinrauman toiselle puolelle. Tuntui hyvältä nousta autoon ja tietää, että kolmen seuraavan päivän ajan saan keskittyä vain häneen ja hän minuun. Hyvää ruokaa, juomaa ja nautiskelua. Aivot irti arjesta.
   Rakastajani oli kehottanut minua ottamaan bikinit mukaani, syyksi ilmoitti yllätyksen. Sen suurempia miettimisiä olin pakannut bikinit laukkuun. En uskaltanut lähteä arvailemaan mitään, pelkäsin, että keksisin jotain järisyttävän upeaa ja sitten pettyisin, kun oikea yllätys paljastuisi. En pettynyt. Illallisella mies paljasti, että lähtisimme seuraavana päivänä kylpylään yhden yön mittaiselle pikku hemmottelureissulle.


KÖÖPENHAMINAAN

Sunnuntaina makoisan hekumallisen viikonlopun jäljiltä siirryin junalla Ruotsista Kööpenhaminan puolelle. Veto oli hieman poissa ja ajatukset seurasivat todellisuutta parin sekunnin viiveellä. Tuntui vaivanloiselta löytää oikealta asem…

Hyvä, ettei lautasia rikottu...

Olen palannut jo Italiasta takaisin Suomeen, mutta jatkan vielä siitä kirjottamista. Tasan kaksi viikkoa sitten saavuin Italiaan, Anconan vieressä sijaitsevaan pikkukylään. Heti ensimmäinen viikonloppu tarjosi aikamoista draamaa.


SAMASSA SÄNGYSSÄ NUKUMINEN
Ennen lauantain perheillallista saatiin draamaa aikaiseksi, kun ongelmaksi oli tullut se, että nukuimme Minun italialaisen kanssa samassa huoneessa ja vieläpä samassa sängyssä. Mamma Italiana oli ymmärtänyt, että Minun italialaiseni nukkuisi kerrosta alempana sijaitsevassa mummun asunnossa. Isä oli kysynyt aamulla Minun italialaiselta, että missä tämä oli nukkunut edellisenä yönä, kun mummun sohvalle sijattu peti oli ollut koskemattomana. Olen aika herkkä riitojen suhteen, enkä pidä eripurasta. Jouduin lauantaina kuitenkin sivusta seuraamaan erittäin kovaäänistä taistelua. Mietin jo mielessäni, olisiko minulla varaa majoittaa itseni loppu loman ajan jossain hotellissa, mikäli joutuisin poistumaan isäntäpehrheeni luota. Nopeaa italia…

Ei tämä niin vieraalta tunnu

Asuin aikoinani melkein vuoden Dubaissa. Työskentelin ja elin. Nyt isä on asunut ja työskennellyt puolitoista vuotta Dohassa ja tänä aikana kertomukset elämästä Dohassa, ovat kuulostaneet kovin tutuilta. Samanlaisilta kuin elämä oli Dubaissa. Miten arki menee, kuinka hommat sujuu, millaisia ongelmia ja miten kuumuuden kanssa tulee toimeen. Tänne saavuttuani minut yllätti se, miten kotoisalta kaikki tuntuikaan. Se että tämä täysin toisenlainen kulttuuri tuntuukin jotenkin kotoisalta.
Minulle on tuttua se kuinka joka puolella rakennetaan. Samoin kuin Dubaissa myös täällä on samallainen "fake till you make it" metropolikulttuuri. Rakennetaan, kuin tänne olisi valtava tunku ja ihmiset tarvisisivat koteja ja yritykset toimitiloja. Käytännössä valmistuneissa rakennuksissa on valtaosa tilasta tyhjillään. Kaupunki näyttää vain isolta miljoonakaupungilta, oikean asukasmäärän ollessa hieman reilut 400 000.
Liikennekulttuuri tuntuu tutulta. Jos kahdelle kaistalle mahtuu vierekkäin kol…

Hidas siirtyminen Dohaan

Pyörädin Suomessa viettämässä vapun. Perjantaina lento Kööpenhaminasta Suomeen ja maanantaina iltapäivästä lähti lento kohti Istanbulia, mistä oli tarkoitus jatkaa vielä samana iltana kohti Dohaa. Isäni työskentelee Qatarissa ja on asunut jo reilun vuoden maan pääkaupungissa Dohassa. Oli aika äitin ja minun lähteä vierailemaan isän luona. Ja tälle matkalle tuli niitä mutkia...
Istanbulin kentälle saavuttaessa vilkaisin Istanbul-Doha lennon boarding-passia ja huomasin kellonaikojen olevan jotain aivan muuta, kuin mitä minulla oli puhelimeni elektronisissa lipuissa. Poistumme koneesta ja kysyn ensimmäiseltä virkailijalta, että mitä tämä nyt tarkoittaa ja esittelen jatkolentomme boarding-passia. Hän ohjaa meidät Turkish airlinesin tiskille. Tiskillä selviää, että se lento, mihin äitilläni ja minulla oli liput ostettuna oli peruttu, ilman mitään ilmoitusta meille asiasta. Helsinki-Vantaan lentokentällä Turkish airlinesin virkailija oli ottanut matkalaukkumme vastaan ja printannut, kännykk…

Inspiroidutaan. Köpis on kauniina.

Perjantaina oli Tanskassa pyhäpäivä, Suuri Rukoilupäivä. Keli oli upea, joten päätin pitää myös itse vapaapäivän ja lähteä kiertelemään kaupunkia. Kannoin kylläkin konetta koko päivän selässäni, jos vaikka päätyisin johonkin kahvilaan kirjoittamaan, mutta aurinko helli niin, ettei kiinnostunut tippaakaan olla sisätiloissa.


ØRSTEDSPARKEN Päämäärätön kävelyni kaupungilla vei minut jonkin sortin kaupunkikulttuuri / aktiviteetti / harrastepuistoon. Pari poikaa skeittasi, yks mies jonglöörasi, jotkut vain paistatteli päivää. Huomasin kaksi naista, jotka heittelivät koripalloa. Mietin ehkä sekunnin, kunnes päätin, että mä haluan myös. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi heitellyt koripalloa. Kävelin naisten luo ja kysyin, jos heille sopii, että liityn heidän seuraansa. Heille sopi.
NØRREBRO Joo, tää on vähän se alue, jossa pitää käydä. Köpiksen hipsterilandia. Mietin kovin pitkään, että mitä muuta sanaa käyttäisin tässä kohdassa, ettei tarvitsisi tuota kulunutta "hipsteriä". En…