Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Sneikkarit merkityt tekstit.

Mitä tyttöbändeily opetti naiseudesta ...ja elämästä

Olin kaksi vuotta mukana projektissa nimeltä Snakebutterfly. Uuden aallon 90-lukulainen poppiräppigimmabändi. Tarina lähti alun perin liikkeelle niin sanotusti hauskasta läpästä, mutta kun osaamista ja intoa löytyi, niin “läppä eskaloitui”. Ensimmäinen keikka oli ainoastaan kaksi kuukautta bändi perustamisensa jälkeen.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ TULI KUITENKIN AIKA LAITTAA PILLIT PUSSIIN viimeisen musiikkivideon myötä. Päätin pysähtyä pohtimaan, mitä tämä kahden vuoden tyttöbändeily oli minulle opettanut.
   Samalla kun olen laulanut ja tanssinut headset -mikrofoni päässäni, rinnallani kaksi upeaa gimmaa, olen myös kirjoittanut esikoisromaanini käsikirjoituksen, perehtynyt naiskuvaan ja nyt viimeisimpänä aloittanut luennoimaan/puhumaan naisen häpeästä ja seksuaalisuudesta.

LUOTTO OMAAN TEKEMISEEN. Me ei pyydelty anteeksi tai kysytty lupaa. Luotettiin siihen, että jengi kyllä bonjaa ja ne hyppii meidän kanssamme. Tässä projektissa asenne oli tärkeä. Se teki eron viihdyttävän ja naurettavan välillä.

Sinulle, pikkusiskoni!

Olit hakenut minut rautatieasemalta ja me olimme matkalla vanhempiemme luo, seuraavana päivänä olisi isänpäivä. Kysyit millainen meidän sisaruussuhde oli, kun olimme pieniä. Muistan hätkähtäneeni kysymystä, ehkä siksi etten osannut heti lähteä seikkaperäisesti analysoimaan ja avaamaan näkemystäni. Rehellisesti sanoen, en ollut sitä suuremmin miettinyt. Kerroit, että oli keskustellut lapsuudestamme ja keskustelukumppanisi huomautti, että puheistasi päätellen vietimme viiden vuoden ikäerosta huolimatta aika paljon aikaa yhdessä.



Lyhyen automatkan aikana suoritettu keskustelu jäi muhimaan. Kävin pohtimaan paljon omaa asennettani isosiskon rooliin. Olinko ollut hyvää vai huonoa siskoa? Mitä kaikkea olimme tehneet? Mitä leikkejä ja kenen kanssa? Päälimmäisenä pohdinnoissa loisti sana ylpeys. Olin saanut osakseni erittäin arvokkaan ja upean tehtävän, olla isosisko. Yllyttäessäni sinua välillä idiottimaisiin tempauksiin (ja niitä tuli tehtyä aika paljon), ylpeys ei varmasti ollut se ensimmäi…

25 miestä ja tekopenis on hauska

Olen yöpynyt kaksi viikkoa ystävättäreni luona Dragørissa, seuraavat kaksi viikkoa yövyn keskustassa Copenhagen Downtown Hostellissa. Paikka on tuttu viime syksyn reissultani. Sijainti on aivan täydellin, kävelymatka lähes kaikkialle. Kirjastolle matka taittuu alle kymmenessä minuutissa. Näppärää ja kivaa.
Perjantaina iltapäivästä Helsingissä oli käynnissä bändimme Snakebutterflyn studiosessiot. Suski ja Vesa tekivät taustoja meidän myöhemmin julkaistavaan biisiin. Miten hauskaa oli päästä seuraamaan Skypen välityksellä! Napit korvilla kuuntelin, kun Sneikkareille luotiin uskomattoman upeaa biisiä, joka tulee kiskomaan jokaisen tanssilattialle (vähän vedän nyt kotiinpäin, en paljoo, koska mahtibiisi luvassa).

Kellon tullessa puoli neljä paikalle alkoi ilmestyä olutta tiskiltä hakevia äänekkäitä miehiä. Yhtäkkiä hiljainen "työpisteeni" oli manchesterilaisten miesten ympäröimä.
Hetkeä myöhemmin miehet alkoivat kukin vuorollaan huhuilemaan puoleeni ja pian edessäni oli bisse ja…