Siirry pääsisältöön

Leimaa peläten kohti uraa - tarinani työttömyydestä

Olen pitkään halunnut kirjoittaa työttömyydestä ja siihen liittyvistä mielikuvista. Minua pyydettiin hiljan kirjoittamaan erään järjestön blogiin teksti hieman aiheeseen liittyen, suostuin. Sen lisäksi keskustelu aktiivimallista on tehnyt tästä aiheesta nyt ajankohtaisen, joten ehkä nyt on aika tuoda minunkin ajatukseni sanalliseen muotoon.

Virallisesti olen ollut heinäkuusta 2016 työttömänä. Olen ollut satunnaisilla keikkatöillä ja Kelan tuilla talouttani kipuillen kasassa pitänyt työtön työnhakija. Ensimmäisen kerran olin aikeissa kirjoittaa työttömyydestä, kun kävin TE-keskuksen työttömille pakollisessa tilaisuudessa. Halusin kirjoittaa siitä kokemuksesta, mutta todellisuudessa koko ajatus siitä, että olen työtön työnhakija tuntui niin häpeälliseltä ja inhottavalta, etten kyennyt siitä silloin kirjoittamaan. Ei ole kivaa olla työtön.

Nyt uskallan aiheesta kirjoittaa, koska näyttää siltä, että omat ponnisteluni uran rakentamisen suhteen alkaa tuottaa tulosta. Minä olen saanut jo tehdä sitä työtä, minkä ääreen halunsin, ja sen lisäksi vuosi 2018 näyttää jo nyt todella kauniilta. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen!

KUN AJATTELEN AJANKÄYYÖÄNI viimeisen puolentoista vuoden ajalta, voin todeta käyttäneeni vähintään 40 tuntia viikossa siihen, että pyrin edistämään uraani. Olen tehnyt pohjatyötä, lukenut, opiskellut itsenäisesti, kontaktoinut ja tutkinut markkinoita, missä haluan itsensä työllistää. Kun on työtön, ei ole lomaa. Jokainen päivä on turha, ellei se vie kohti uraa, jonka äärellä saan omaa osaamistani toteuttaa. Niin minä sen ainakin koin.

OLEN KIITOLLINEN KIRJASTOSTA ja Helmet-kortistani (pk-seudun kirjastokortti). Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen lainannut hieman yli 40 teosta. Noista lainoista vain jokunen on ollut kaunokirjallista, sillä pääpaino on ollut tieto- ja oppikirjoissa. Olen saanut käsiini lähestulkoon jokaisen teoksen, mitä olen osannut kaivata.
   Kiitos Helmetin toimivat nettisivut ja hakupalvelu! Siinä ei ole kerinnyt teoksen tekijää ja nimeä ääneen sanoa, kun kyseinen opus on jo minulle tulossa. Kirjasto -miten upea keksintö!

Kun lähdin tälle matkalle. Tässä oli ensimmäinen kirjapinoni.

OLEN KIITOLLINEN SUOMALAISESTA HYVINVOINTIYHTEISKUNNASTA, sillä sen turvaverkon ansiosta, minä olen voinut lähteä rakentamaan itselleni haluamaani uraa. Valitettavasti elämäni ei alunperin mennyt niin kuin olisi optimaalisinta, eli järjestyksessä peruskoulu, opiskelut, tutkinto ja ammatti. Tuli pari mutkaa matkaan.
   Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tililleni asumistukea ja peruspäivärahaa sen mukaan, miten olen keikkatöilläni tienannut. Kiitos niistä kolmesta vuodesta palkkatöissä, milloin sain säästettyä itselleni bufferirahastoa, jonka avulla sain asumistuen, peruspäivärahan ja satunnaisten työkeikkojen palkkat riittämään elämiseen.

MINÄ KANNAN ILOLLA VEROJA tämän yhteiskunnan kassaan, jotta muillakin olisi mahdollisuus. Tämä työttömyyteni on ollut jotain, mitä olen hiljaa hävennyt yksikseni ja koko sen ajan olen tehnyt asioita, jotta se pian päättyisi. Enkä usko olevani ainoa näiden ajatusten kanssa.
   Se omituinen laiskan työttömän käsitys, mitä jossain kohtaa niin kovin viljellään, on minulle täysin vieras. Kun mietin itseäni ja tuntemiani työttömiä, riippumatta heidän alastaan, sana laiska ei voisi olla virheellisempi. Työttömän kiinnostus työtä kohtaan ei ole se, mistä pitäisi olla huolissaan vaan siitä, että osaaminen ja työ kohtaisivat.

Globaalissa maailmassa, meidän 5 miljoonan jengi pärjää parhaiten, kun jokainen pääsee toteuttamaan omaa potenttiaaliaan ja osaamistaan. Tuo lause saattaa monelle näyttäytyä turhan romanttisena, mutta se johtunee siitä, että tällä hetkellä käytävä keskustelu on niin kovin syyttävää ja kiukkuista. Ehkä sekaan mahtuu yksi kauniin romanttinen lausekin.

Minä olen ja tulen olemaan iloinen pikku vipeltäjä tässä yhteiskunnassamme. Maksan veroja ja äänestän. Minä kirjoitan ja puhun.

Ladies, Wine and Design Helsingin, Howtomon ja Future Female naisverkostojen pikkujouluista. Kuva: Dominika Montonen-Koivisto











Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vähättelevän kielen kulttuuri hidastaa naisia

No, siis tää on vaan niiku mun mielipide. Tiekkö? En siis oo mikään asiantuntija, mut oon mä tästä lukenut ja sillai.

Kuulostaako tutulta?

Vuonna 2015 yhdysvaltalainen talouslehti Forbes listasi 9 tapaa, jolla nainen luovuttaa valtaansa.

1. Vähättelevä puhetapa
2. Tarpeettomat pahoittelut
3. Muut saavat kunnian ideoista
4. Epäröinti
5. Ei ymmärretä vaikutusvallan käyttöä
6. Suhteiden hyödyntäminen
7. Reagointi ennakoinnin sijaan
8. Verkostojen vähyys
9. Halu tulla tykätyksi

Talouslehti kirjoitti samaisena vuonna oman artikkelinsa Fobesin listasta. Itselleni tuota listaa tuijottaessa herää ajatus, että onko kyseessä kenties jokin malli, miten on sosiaalisesti hyväksyttävää olla naista. Ikään kuin opisimme vähättelemään itseämme ja omaa osaamistamme, koska haluamme ylläpitää yleisen ilmapiirin harmonista sointia.

Sveitsissä julkaistiin viime vuonna tutkimus, minkä mukaan naisten aivot reagoivat voimakkaammin prososiaaliseen käyttäytymiseen, kun taas miesten aivot palkitsivat itsekäämmäst…

Naisverkostot vahvistavat monimuotoista naiskuvaa

Kolme Helsingissä toimivaa naisverkostoa, Future Female, Howtomo ja Ladies, Wine and Design,   viettää tänään pikkujoulujaan Hotel Havenissa ja minulla on kunnia saada puhua tilaisuudessa. Suuri kunnia! Pidän todella siitä, että tällaisia naisverkostoja on olemassa. Tarpeeseen on vastattu käärimällä hihat. Sen sijaan, että jokainen rämpisi tahollaan, on yhdistetty voimat ja alettu luomaan uutta.

Suomessa eniten tekemistä tasa-arvon suhteen on kulttuurissa. Siinä miten ymmärrämme ympäristöämme ja olemme osa sitä. Siinä miten ja kenen tarinoita kerromme. Mitä kuvia ja malleja toistamme. Lakien ja säädösten avulla voidaan toki vaikuttaa, mutta minä uskon ruohonjuuritason voimaan, kun lähdemme muovaamaan kulttuuria.


POSITIIVISEN KAUTTA UUTTA KOHTI. Tasa-arvosta puhuminen jää valitettavan usein toistamaan siihen liittyviä epäkohtia. Niiden havainnoiminen ja tiedostaminen on äärimmäisen tärkeää! Iloitsen kuitenkin siitä tavasta, miten näiden naisverkostojen tapahtumissa keskitytään epäkohti…

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…