Siirry pääsisältöön

Kelpaako kelpaamattomuutta kelailla

Muistatteko kirjoitukseni Ihmisen erheellisyys sai kannattamaan sukupuolikiintiöitä heinäkuun alusta? Siinä kerroin Hewlett-Packardin tutkimuksesta, jossa miehet hakivat pestiä kun täyttivät 60% hakemuksen vaatimuksista ja naiset vasta täyttäessään vaatimuksen sataprosenttisesti. Tajusin tällä viikolla, että olen itse sortunut samanlaiseen toimintaan kuin nuo Hewlett-Packardin tutkimuksen naiset. Päättänyt itse, etten riitä.

ALOITIN TIISTAINA OPISKELUT Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa. Olin jossain kohtaa elämääni muodostanut itselleni käsityksen, ettei yliopisto ole minun paikkani. Ajattelin ettei minulla ollut aivokapasiteettia moiseen toimintaan.
   Mielessäni ajatus yliopistosta sai arkun ympärilleen, kun kolmannella luokalla minulla todettiin lukihäiriö, jonka otin välittömästi osaksi identiteettiä ja massiiviseksi esteeksi kaikissa lukuaineissa menestymiseen. Nauloja tuohon arkkuun hakkailin itse vuosien varrella niin, ettei lukion jälkeen käynyt yliopisto edes mielessä.

Olen useamman vuoden arkana pohtinut, että olisiko yliopisto kuitenkin sitä, mitä kaipaan työskentelyni tueksi. Käsitykseni omasta yliopistoon kelpaamattomuudesta oli mielessäni kuitenkin niin vahvana, että oli vaikea ajatella toisin. Ja mihin ne perustuivat? Omiin, pääni sisällä itsekseen keksittyihin näkemyksiin kyvyistäni ja mahdollisuuksistani kehittyä. Käsitykseni olivat niin vahvat, että olin tehnyt kelpaamattomuudestani itselleni faktan.

KUINKA PALJON PÄÄTÄMMEKÄÄN OLLA TEKEMÄTTÄ, koska pelkäämme, että käy ilmi ettemme kelpaa. Keksimme päässämme itse syyn miksi tulemme torjutuksi ja perustelemme sen sekunnissa niin hyvin itsellemme, että emme edes yritä. On kyse sitten koulusta, virasta, treffeistä tai halauksesta. Todella usein, ennen kuin edes ilmaisee itseään ja toiveitaan torjuu itse itsensä. Meidän kaipuumme hyväksytyksi tulemiseen, tekee kelpaamattomuuden tunteesta tuskallista. Ja mikä  huvittavinta, kun torjumme itse itsemme, varmistamme torjutuksi tulemisen. Emme anna edes mahdollisuutta muulle.
   Tämänhän voisi perustella myös itsekkääksi teoksi, koska ei anna toiselle edes mahdollisuutta päättä vaan kantaa itse tuomarin viitan. Edellisen lauseen kirjoitettuani tempaudun miettimään onko itsekkyys itseasiassa jonkilainen defenssi kelpaamattomuuden pelkoon. (Jenni, takas aiheeseen!)

VASTAUS OTSIKKOON: ei liiemmin. Vähän voi, ihan pikkasen, mutta ei missään nimessä suuremmin. Sen verran, ettei tuu tehtyä mitään ihan älytöntä, paitsi jos on duutsoni, niin sitten kannattaa, koska se on se koko jutun idea. (Jenni, nyt lähtee taas raiteilta!)

Meidän sataprosenttiset osaamisemme ja kyvyt ovat merkintä siihen asti hankituista osaamisista ja kyvyistä. Ne eivät ole todistusta tulevasta, saati mahdollisuuksista. Ne ovat jotain, mitä siihen mennessä on tullut tehtyä tai opittua. Tulevaisuus selviää vain kokeilemalla. Harvoin todennäköisyydet onnistumiseen on tasan 50/50, mutta itse itsemme teilatessa todennäköisyys on sataprosenttisella varmuudella "ei".
   Minä olen jättänyt kysymättä, hakematta, tekemättä ja uskaltamatta. Olen kylläkin myös paljon kysynyt, hakenut, tehnyt ja uskaltanut. Ja nuo jälkimmäiset hihittävät edelleen. Tarkoitan, että rohkeus palkitsee kyllä maukkailla muistoilla.


Jenni pahoittelee rönsyävään kirjoitusta, mutta hänen riemunsa omasta uskalluksesta lähteä yliopiston penkille keneltäkään lupaa ja suostumusta pyytämättä letkeästi avoimen kautta, on aiheuttanut hänelle hetkellisen hurmoksen elämän mahdollisuuksista.


Tässä havainnekuva merkittävimmästä opiskeluun liittyvästä saavutuksestani, toistaiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Iloinen kullin lutkuttaja

Tänään miehet hihittelevät sitä, kuinka kuukausi sitten vietetyn ystävänpäivän jälkeen nyt on aika juhlia pihvin ja bloukkarin päivää. Ajatuksena on se, että kun ystävänpäivänä miesten odotetaan tuovan naisille kukkia, lahjoja, suklaata ja vievän illalliselle, niin nyt on naisten aika helliä miestä. Tuo äskeinen on se, miten steakandbjday.com -sivu asian kiteyttää. Sivustolla kerrotiin myös, että päivää alettiin viettämään vuonna 2002 ja idea oli tullut bostonilaisen radiokanavan FNX Radion paikalliselta Juha Perälältä.

Hirveästi enempää faktaa en tästä Steak & BJ -päivästä löytänyt, sillä esimerkiksi Wikipediassa aiheesta oli ainoastaan lyhyt artikkeli norjaksi. Englannin kielisille sivuille aihe oli turhan tuhma. "This is not the appropriate forum. We can't do anything here about adding this event." Ajatella, mitä kaikkea ihmiskunnan hirvityksiä Wikipediasta löytyykään, mutta suihinotto on liikaa.



Suomessahan tämä päivä ei oikeastaan toimi, sillä Posti kerkesi kaup…

Röyhkeyskoulusta

Noin kaksi viikkoa sitten oli ensimmäinen Röyhkeyskoulu. (Kiitos ToinenPHD, Paula ja Marja hurmaavasta tilasta!) Tapahtuma sai osakseen välittömästi runsaasti huomiota ja kiinnostusta. Mielenkiintoista oli havaita, että niin monelle avautui välittömästi jo pelkästä nimestä tapahtuman agenda. Asia siis resonoin.

Idea Röyhkeyskoulusta syntyi erään palaverin yhteydessä, kun juttelimme kanssasisarien kanssa työelämästä. Keskustelussa toistui lauseet kuten "en mä sit kehdannut..." ja "olis siinä kai sit pitänyt..."
   Hitto! Muistan hätkähtäneeni jossittelun määrää, johon siis itsekin osallistuin. Ymmärsin, että tarvitsemme lisää röyhkeyttä. Kuinka paljon osaamista jää käyttämättä, kun ei uskalleta tai tajuta tuoda sitä esille. Jäädään kiltisti, käsi nätisti pystyssä odottamaan omaa vuoroa, niin kuin koulussa tehtiin. Röyhkeyskoulun idea ei ole lietsoa kusipäiseen käyttäytymiseen vaan olla lääke kiltin tyttö syndroomaan.

Enemmän kuin itse ongelmat, minua kiinnostaa löyt…