Siirry pääsisältöön

Minähän annan mennä ja oikein kovin koitan

Helsingin Sanomien toimittaja oli saanut vihiä, että Helsingissä liikkuu nainen, joka luennoi naisen minäkuvasta ja seksuaalisuudesta. Puhuu ihmisille otsikkolla "Naisen häpeä -ja vitut siitä". Samainen tyyppi on aloittanut myös tekemään videoita YouTubeen, joiden aiheina on ollut mm. slut-shaming ja klitoris. 

Tästä kun klikkaa, niin pääsee näkemään tämän kyseisen videon 


NIIN SOI PUHELIMENI kaksi viikkoa sitten. Olin keskellä kuvauksia, mutta onnistuin sopimaan haastattelun heti parin päivän päähän. Häkeltyneenä tilanteessa aloin kertaamaan kevään mittaan käsittelemiäni asioita ja valmistautumaan haastatteluun. Istuimme kalliolaisen kahvilan pöydän ääressä melkein kolme tuntia ja keskustelu rönsyili tämän massiivisen aiheen äärellä. 

Viime tiistaina istuin maskituolissa Sanomatalossa, kun vieressäni Anja Snellman kävi läpi kysymyksiä, mitä hän oli valmistellut Arka paikka -ohjelmaa varten. Listalla oli lapsuusmuistoista, naiskuvaan, stereotypioihin ja feminismiin, ja miten näen nämä nyt verrattuna nuoruuteeni. Totesin välittömästi, että kaikkien noiden aiheiden käsittely veisi vähintään kaksi tuntia, ja meillä oli aikaa vain 20 minuutin. "Joo, se menee hujauksessa" Anja totesi. 
   Niinhän se meni. Se kolme minuuttia, minkä istuin studiossa hiljaa odottaen nauhoitusten aloittamista tuntui vähintään yhtä pitkältä ajalta kuin itse nauhoitukset. Napatessani nappimikkiä pois paidastani muisikuvani tapahtuneesta oli, että kerkesin vastaamaan kolmeen kysymykseen, kun etukäteen olin kuullut 20 mehevää vastausta odottavaa kysymystä. 


OLEMME RAAPAISSEET PINTAA ja minä vasta lämmittelen. Sain tänään ystävältäni ihana viestin: "Upea juttu susta!! You go girl! Tai suomalaisittain: Anna mennä, akka!!" - Minähän annan ja oikein kovin koitan.

Mikäli läppäni resonoi, suosittelen seuraamaan sivua Jenni Janakka Facebookissa (sinne tulee mm. tiedot tulevista tapahtumista) ja tilaamaan YouTube kanavani

Tässä vielä linkki tuohon Helsingin Sanomien juttuun: http://www.hs.fi/elama/art-2000005262543.html




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Mä oon 32, - ja miks sitä ei sais kysyy?

Oli vuosi 1986. Olof Palme oli kuollut kuukautta ennen ja Tsernobyl toimi vielä kuukauden. Sunnuntai oli juuri vaihtunut, valo alkoi hiljalleen valtaamaan tilaa yöltä. Silloin minä synnyin. Viikko sitten siitä tuli kuluneeksi 32-vuotta.

"Hyvää syntymäpäivää! Paljonks sä täytä, jaa mut ei sitä saakkaan kysyy."
"Onnea! Kysyisin ikää, mutta sitä ei voi."

Miksi? Minä kerron ihan mieluusti. Miksi naisen ikää ei saa kysyä ja miesten sitten saa? Siksikö, että miehillä ikä on vaan numeroita ja naisilla sen sanominen paljastaa hänen heikkoutensa, vanhenemisen?
   Tuolla fraasilla, ettei naisen ikää saa kysyä, ei muuta tarkoitusta kuin pitää yllä ajatusta, että naisille ikääntyminen on huono asia ja miesten elämää se puolestaan ei haittaa. Minä en ole tätä koskaan ymmärtänyt. Olen aina ollut ilolla ja ylpeydellä kertomassa omaa numeroani, jos sitä joku kysyy. Minä olen elänyt ja nähnyt tätä maailmaa nyt 32-vuoden ajan. Minulla on kokemusta tästä elämästä 32-vuoden ajalta.

Kun …

Leimaa peläten kohti uraa - tarinani työttömyydestä

Olen pitkään halunnut kirjoittaa työttömyydestä ja siihen liittyvistä mielikuvista. Minua pyydettiin hiljan kirjoittamaan erään järjestön blogiin teksti hieman aiheeseen liittyen, suostuin. Sen lisäksi keskustelu aktiivimallista on tehnyt tästä aiheesta nyt ajankohtaisen, joten ehkä nyt on aika tuoda minunkin ajatukseni sanalliseen muotoon.

Virallisesti olen ollut heinäkuusta 2016 työttömänä. Olen ollut satunnaisilla keikkatöillä ja Kelan tuilla talouttani kipuillen kasassa pitänyt työtön työnhakija. Ensimmäisen kerran olin aikeissa kirjoittaa työttömyydestä, kun kävin TE-keskuksen työttömille pakollisessa tilaisuudessa. Halusin kirjoittaa siitä kokemuksesta, mutta todellisuudessa koko ajatus siitä, että olen työtön työnhakija tuntui niin häpeälliseltä ja inhottavalta, etten kyennyt siitä silloin kirjoittamaan. Ei ole kivaa olla työtön.

Nyt uskallan aiheesta kirjoittaa, koska näyttää siltä, että omat ponnisteluni uran rakentamisen suhteen alkaa tuottaa tulosta. Minä olen saanut jo teh…