Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Kärsimättömyys on sokeutta nähdä tätä hetkeä

Kahden viikon elelyni Nokialla helmi-maaliskuun vaihteessa ja kykenemättömyyteni tuottaa siellä mitään tekstiä käynnisti yllättävän pitkän tarvonnan mieleni synkissä syövereissä. Se minut laittoi kyseenalaistamaan oikeestaa kaiken, mitä olin tehnyt ja kokenut viimeisen vuoden aikana. Koska en välittömästi päässytkään nauttimaan työni hedelmistä, kyseenalaistin koko mahdollisuuden jonain päivänä nauttia niistä.
   Sisälläni oli Jenni 5v., joka ärtyi siitä, ettei saanut mehujäätä nautittavaksi jo pakastehyllyn luona. 31-vuotiaana minun pitäisi jo ymmärtää, että se mehujää on vielä olemassa kun se maksetaan, viedään kotiin, laitetaan pakkaseen ja nautitaan päivällinen. Se on olemassa koko ajan ja kun sen aika tulee, niin minä saan sen.

Ei väliä kuinka moni psykologi, elämäntapavalmentaja, baaripöytäfilosofi tai naistenlehtien otsikko oli toistanut ajatusta, "ei se päämäärä, vaan se matka", siitä huolimatta tuskailin matkan pituuden takia.


Rikoin kuumemittarini ja apteekissa far…

Irti blondivitsistä

Vuonna 1995 tutkijat Claude Steele ja Joshua Aronson esittelivät ensimmäisen kerran tutkimuksen, missä todistettiin stereotypiauhan olemassa olon. Myöhemmin streotyyppiuhkaa on tutkittu yliopistoissa ympäri maailmaa. Vuonna 2008 Italian Padonvan yliopistossa tutkijat laittoivat koehenkilöt pelaamaan šakkia netissä. Koehenkilöiden tuloksia vertaillessa miehet ja naiset pärjäsivät šakissa yhtä hyvin. Muutoksia alkoi tapahtumaan, kun naispuolisille koehenkilöille kerrottiin, että he pelaavat miestä vastaan. Tämä informaatio riitti aktivoimaan naisissa streotypiauhan. On niin yleinen käsitys, että miehet ovat parempia matemaattis-loogisessa ajattelussa, että naiset ikään kuin luovuttivat ja hyväksyivät sen, näin häviten šakissa.

"JENNI OLETKO SÄ AINA TIENNYT, ETTÄ SÄ OLET NOIN FIKSU?" kysyi ystäväni minulta eilen keskustelumme ohessa. Hätkähdin ja palautin nopeasti mieleeni, mistä aiheista olen juuri puhunut. Miksi hän kysyi sellaista? Mistä olin juuri puhunut?
   Ystäväni ei v…