Siirry pääsisältöön

Jumitusta

Tulin Nokialle yksitoista päivää sitten. Muu perhe on Etelä-Afrikassa ja minun tarkoitus on vahtia vanhempieni kotia ja koiraa Nokialla kahden viikon ajan. Kun lupauduin tähän tehtävään, muodostin mielessäni romanttisen mielikuvan maaseudulle vetäytyvästä kirjoittajasta. No, Nokia ei varsinaisesti ole maaseutua, eikä kirjoittamisesta ole tullut mitään.
   Olen ollut täysin jumissa. En ole ikinä aikaisemmin kokenut tällaista, näin totaalisen täydellistä jumia kirjoittamiseni suhteen. Olen istunut koneen ääreen, istunut hiljaa, kädet valmiina painelemaan näppäimistön kirjaimia. Muutaman kerran olen tuottanut tuskaisen kivuliaasti kappaleen verran tekstiä, jonka olen heti perään deletoinut, koska olen tajunnut tuotokseni olleen kömpelöä kuraa.



Minusta on tuntunut kuin olisin kahlittuna omakotitaloon, keskelle omakotitaloaluetta. 10-15 vuotta sitten rakennettuja perheiden unelmia, perheitä, lapsia, koiria ja hyviä lenkkeilymahdollisuuksia. En kohtaa ketään missään ja olen yksin. Lähimpään paikkaan, mikä on Sale, on reilu kaksi kilometriä. Autoa tulee käyttää, mikäli mielii pois alueelta ja jokin siinä tuntuu niin vaivalloiselta ja raskaalta.
   Isossa asunnossa perässäni teputteleva koira on kuin minun henkilökohtainen vanginvartija. Mikäli kaipaisin huomiota anovaa katsetta, perässäni seuraavaa seuralaista ja sohvalla vieressäni makaavaa tuhisijaa, olisin parisuhteessa.



Minun on ikävä 34 neliön yksiötä Helsingin Kalliossa ja 200 metrin päässä kotiovestani sijaitsevat Ympyrätalon S-markettia & Alkoa sekä ravintoloita Rytmi, Talo ja Sävel. Kävelen kotoani vajaat 15 minuuttia Helsingin keskustaan.
   Ei ole sattumaa, että lukiosta päästyäni siirryin välittömästi pääkaupunkiimme, ja pienen harhailuni jälkeen Dubaissa ja Ylöjärven elokuvakoulussa, Helsinki veti minut nopeasti takaisin luokseen. Minun on hyvä kaupungissa.
   Viime keväänä kun halusin karata jonnekin keskittymään kirjoittamiseen valitsin toisen suosikkikaupunkini, Kööpenhaminan. 5-6 päivää viikossa istuin Kööpenhaminan ihanan kirjaston, Black Diamondin, työskentelysalissa. Kirjoittaminen sujui ja ajatus lensi, oli niin hyvä. Kaipaan Kööpenhaminaan.

Viikko sitten join kahvia tätini kanssa. Hänen haaveensa elämän ja arjen kulusta ovat hyvin erilaisia kuin minulla, mutta me ymmärrämme toisiamme. Vaihdettuamme kuulumisiamme tätini naureskellen totesi, "me olemme kaikki niin erilaisia". Minun ei tarvitse olla tätini kanssa asioista samaa mieltä, kunnioittaakseni hänen näkemyksiään. Kerron tämän siksi, että ymmärrän toisten haaveilevan perheestä ja elämästä omakotitaloalueella, vaikka se onkin minulle niin väärä ympäristö. Me olemme kaikki niin erilaisia ja se on ihan tosi OK!

Karkasin Tampereelle haukkaan happea taidenäyttelyyn. Suosittelen Jarmo Mäkilän näyttelyä Saara Hildénin taidemuseossa, joka on nähtävissä toukokuun lopulle asti. Kuvan työ: Purple haze.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Iloinen kullin lutkuttaja

Tänään miehet hihittelevät sitä, kuinka kuukausi sitten vietetyn ystävänpäivän jälkeen nyt on aika juhlia pihvin ja bloukkarin päivää. Ajatuksena on se, että kun ystävänpäivänä miesten odotetaan tuovan naisille kukkia, lahjoja, suklaata ja vievän illalliselle, niin nyt on naisten aika helliä miestä. Tuo äskeinen on se, miten steakandbjday.com -sivu asian kiteyttää. Sivustolla kerrotiin myös, että päivää alettiin viettämään vuonna 2002 ja idea oli tullut bostonilaisen radiokanavan FNX Radion paikalliselta Juha Perälältä.

Hirveästi enempää faktaa en tästä Steak & BJ -päivästä löytänyt, sillä esimerkiksi Wikipediassa aiheesta oli ainoastaan lyhyt artikkeli norjaksi. Englannin kielisille sivuille aihe oli turhan tuhma. "This is not the appropriate forum. We can't do anything here about adding this event." Ajatella, mitä kaikkea ihmiskunnan hirvityksiä Wikipediasta löytyykään, mutta suihinotto on liikaa.



Suomessahan tämä päivä ei oikeastaan toimi, sillä Posti kerkesi kaup…

Röyhkeyskoulusta

Noin kaksi viikkoa sitten oli ensimmäinen Röyhkeyskoulu. (Kiitos ToinenPHD, Paula ja Marja hurmaavasta tilasta!) Tapahtuma sai osakseen välittömästi runsaasti huomiota ja kiinnostusta. Mielenkiintoista oli havaita, että niin monelle avautui välittömästi jo pelkästä nimestä tapahtuman agenda. Asia siis resonoin.

Idea Röyhkeyskoulusta syntyi erään palaverin yhteydessä, kun juttelimme kanssasisarien kanssa työelämästä. Keskustelussa toistui lauseet kuten "en mä sit kehdannut..." ja "olis siinä kai sit pitänyt..."
   Hitto! Muistan hätkähtäneeni jossittelun määrää, johon siis itsekin osallistuin. Ymmärsin, että tarvitsemme lisää röyhkeyttä. Kuinka paljon osaamista jää käyttämättä, kun ei uskalleta tai tajuta tuoda sitä esille. Jäädään kiltisti, käsi nätisti pystyssä odottamaan omaa vuoroa, niin kuin koulussa tehtiin. Röyhkeyskoulun idea ei ole lietsoa kusipäiseen käyttäytymiseen vaan olla lääke kiltin tyttö syndroomaan.

Enemmän kuin itse ongelmat, minua kiinnostaa löyt…