Siirry pääsisältöön

Naisen häpeä - ja mitä ***tua puen päälleni?!

Sain eilen pitää luennon Howtomo nimiselle naisverkostolle Nuoren Voiman Liiton tiloissa otsikolla "Naisen häpeä -ja vitut siitä". Pääsin jakamaan havaintojani ja ajatuksiani naisen toimintaa estävästä häpeästä. Ulkoapäin annetusta, mikä herättää meissä odotusten pettämisen pelkoa. Puhuin mm. naiskuvasta, roolimalleista ja stereotyyppiuhasta.
   Viimeisen reilun vuoden aikana olen ahminut informaatiota kyseisestä aiheesta. Aihe oli mieluinen ja olin innolla koostanut siitä vajaan kahden tunnin kokonaisuutta. Kaikki tämä ajattelematta lainkaan erästä merkittävää seikkaa...

MITÄ MÄ PISTÄN PÄÄLLENI?! Olin täysin huomaamattani rakentanut itse itselleni ansan, jonka ymmärsin vasta luentopäivän aamuna. En ollut missään kohtaa tullut miettineeksi, miten pukeutuisin. Yleensä luotan siihen, että päivän fiilis + tilaisuuden laatu antavat minulle puitteet, joiden avulla löydä itselleni mieluisat vaatteet. Nyt olin kuitenkin menossa luennoimaan naiskuvasta ja ennen kuin edes kerkeän avaamaan suuni olen tarjoillut kuulijakunnalle jo jonkinlaisen naiskuvan. Halusin tai en, ennen ensimmäistäkään ilmoille heitettyä havaintoani ulkoinen olemukseni on puntaroitu.

Ahdistusta aiheutti lisäksi se, että päivän fiilis innosti minua pukeutumaan alla olevan havainnekuvan esittelemällä tavalla. Päivä fiilis oli syrjäytettävä, sillä tuollainen asuvalinta olisi antanut todella voimakkaan lukuohjeen luennolleni. Eikä se ollut tarkoitukseni.
   Pääni sisällä Kaarina Suonperä alkoi esitelmöimään Business casual -pukeutumisen tyylietiketistä ja sekoitti ajatteluani entisestään. Kiskoin paniikissa kaapistani esille kaikki kaksi sinistä paitaani. Kaarina hiljeni, ja molemmat paidat lensivät vauhdilla takaisin.

Havainnekuva eilisestä pukeutumisfiiliksestä.
Halusin pukea ylleni jommat kummat mustista suorista housuistani, jossa on taskut. Tämä siksi, että mikäli alkaisin kesken puhumiseni jännittämään, yksi turva-asennoistani on laittaa toinen käsi rennosti taskuun, toisen käden huitoessa ajatuksiani liikkeeksi. (Olen kova huitomaan käsiäni ja tuo asento on hyvä tapa pitää edes se toinen käsi aisoissa.)
   Ensimmäinen päätös oli tehty: housut, ei hame. Välttääkseni liian maskuliinista kokonaisuutta, yläosan tuli olla edes jokseenkin naisellinen. Jakku, ei jakkua. Kauluspaita, vai ei. Punainen väri on tutkitusti voiman ja vahvuuden väri, eli jos hapuilisin puheeni kanssa punainen paita paikkaisi tunnelmaa -tai sitten vain korostaisi sitä. Apua, ei punaista!

Vilkaisin käsilaukkuuni matkalla olevia materiaaleja ja katseeni kiinnittyi Sheryl Sandbergin Lean in -kirjaan. Avasin Googlen kuvahaun ja etsin millaisiin vaatteisiin hän oli pukeutunut esiintymistilaisuuksissa. Ja voi paska, lähes aina mekko ja lyhyet hihat. Meillä on helmikuu ja pakkasta reippaasti se -10 astetta. Antaisin idiootin kuvan itsestäni, mikäli en ymmärtäisi pukeutua sään mukaan, vaikka tilaisuus siis pidettiinkin sisätiloissa. Merinovilla! Miksi mä en omista mitään merinovillavaatteita!?

43. kokeilemani kokonaisuus tuntui hyvältä. Suorat housut ja siisti paita, plus muutama koru. Olin valmis. Onneksi tämä kipuiluni vaateiden suhteen huvitti minua jo itse tilanteessa, koska muuten se olisi voinut olla hieman raivostuttavaa.


Teksti omistettu upealle Howtomolle ja kaikille sen jäsenille. Kiitos eilisestä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Mä oon 32, - ja miks sitä ei sais kysyy?

Oli vuosi 1986. Olof Palme oli kuollut kuukautta ennen ja Tsernobyl toimi vielä kuukauden. Sunnuntai oli juuri vaihtunut, valo alkoi hiljalleen valtaamaan tilaa yöltä. Silloin minä synnyin. Viikko sitten siitä tuli kuluneeksi 32-vuotta.

"Hyvää syntymäpäivää! Paljonks sä täytä, jaa mut ei sitä saakkaan kysyy."
"Onnea! Kysyisin ikää, mutta sitä ei voi."

Miksi? Minä kerron ihan mieluusti. Miksi naisen ikää ei saa kysyä ja miesten sitten saa? Siksikö, että miehillä ikä on vaan numeroita ja naisilla sen sanominen paljastaa hänen heikkoutensa, vanhenemisen?
   Tuolla fraasilla, ettei naisen ikää saa kysyä, ei muuta tarkoitusta kuin pitää yllä ajatusta, että naisille ikääntyminen on huono asia ja miesten elämää se puolestaan ei haittaa. Minä en ole tätä koskaan ymmärtänyt. Olen aina ollut ilolla ja ylpeydellä kertomassa omaa numeroani, jos sitä joku kysyy. Minä olen elänyt ja nähnyt tätä maailmaa nyt 32-vuoden ajan. Minulla on kokemusta tästä elämästä 32-vuoden ajalta.

Kun …

Vähättelevän kielen kulttuuri hidastaa naisia

No, siis tää on vaan niiku mun mielipide. Tiekkö? En siis oo mikään asiantuntija, mut oon mä tästä lukenut ja sillai.

Kuulostaako tutulta?

Vuonna 2015 yhdysvaltalainen talouslehti Forbes listasi 9 tapaa, jolla nainen luovuttaa valtaansa.

1. Vähättelevä puhetapa
2. Tarpeettomat pahoittelut
3. Muut saavat kunnian ideoista
4. Epäröinti
5. Ei ymmärretä vaikutusvallan käyttöä
6. Suhteiden hyödyntäminen
7. Reagointi ennakoinnin sijaan
8. Verkostojen vähyys
9. Halu tulla tykätyksi

Talouslehti kirjoitti samaisena vuonna oman artikkelinsa Fobesin listasta. Itselleni tuota listaa tuijottaessa herää ajatus, että onko kyseessä kenties jokin malli, miten on sosiaalisesti hyväksyttävää olla naista. Ikään kuin opisimme vähättelemään itseämme ja omaa osaamistamme, koska haluamme ylläpitää yleisen ilmapiirin harmonista sointia.

Sveitsissä julkaistiin viime vuonna tutkimus, minkä mukaan naisten aivot reagoivat voimakkaammin prososiaaliseen käyttäytymiseen, kun taas miesten aivot palkitsivat itsekäämmäst…