Siirry pääsisältöön

Ei tämä niin vieraalta tunnu

Asuin aikoinani melkein vuoden Dubaissa. Työskentelin ja elin. Nyt isä on asunut ja työskennellyt puolitoista vuotta Dohassa ja tänä aikana kertomukset elämästä Dohassa, ovat kuulostaneet kovin tutuilta. Samanlaisilta kuin elämä oli Dubaissa. Miten arki menee, kuinka hommat sujuu, millaisia ongelmia ja miten kuumuuden kanssa tulee toimeen. Tänne saavuttuani minut yllätti se, miten kotoisalta kaikki tuntuikaan. Se että tämä täysin toisenlainen kulttuuri tuntuukin jotenkin kotoisalta.
Näkymä isän asunnon ikkunasta.
Minulle on tuttua se kuinka joka puolella rakennetaan. Samoin kuin Dubaissa myös täällä on samallainen "fake till you make it" metropolikulttuuri. Rakennetaan, kuin tänne olisi valtava tunku ja ihmiset tarvisisivat koteja ja yritykset toimitiloja. Käytännössä valmistuneissa rakennuksissa on valtaosa tilasta tyhjillään. Kaupunki näyttää vain isolta miljoonakaupungilta, oikean asukasmäärän ollessa hieman reilut 400 000.
Liikennekulttuuri tuntuu tutulta. Jos kahdelle kaistalle mahtuu vierekkäin kolme autoa, niin se tila otetaan nopeasti käyttöön. Paikallisten arabien ei niin tarvitse välittää nopeusrajoituksista tai muustakaan, koska missään tilanteessa mikään vahinko ei ole heidän vikansa. 

Osasin etsiä isän asunnon vierestä hotellin ja mennä kysymään, voinko käyttää heidän hotellin allasaluetta, vaikka en yövykkään hotellissa. Dubaissa kävimme viikottain jonkun hotellin allasalueella vähän riippuen kaveriporukasta ja fiiliksestä. Myös täällä hotellin henkilökunta toivotti meidät tervetulleeksi käyttämään allasaluettaan. 
Ulkona on niin kuuma, että 150 metrin matkalla hotellilta puolen päivän aikaan takaisin isän kämpälle, kuuma ilma puristaa pohkeitani. Kuumuus on niin totaalisesti läsnä. Äitin kanssa ollaan heti aamukahvin jälkeen siirrytty hotellin allas-alueelle, jotta jotain väriä saataisiin pintaa. Aamulla lämpötila on ihanan viileät 36-39 astetta, kun jo iltapäivästä lämpötia nousee reiluun neljäänkymppiin ja silloin ulkona jaksaa olla vain sen aikaa, että siirtyy ilmastoidusta tilasta ilmastoidun auton kautta ilmastoituun tilaan. Mutta tämänkin tuntuu oudon kotoisalta.
   Illalla lähtiessämme syömään lämpötilan on jo laskenut alle neljänkymmenen ja jokaista raajaa pyrkii liikuttamaan eteenpäin mahdollisimman pienellä vaivalla ja istuessa kädet on ihana laskea istuimen käden sijoille, irti kehosta, näin mahdollinen ilman väre pytyisi viilentämään maksimaalisen laajalti.
Tiedän, että vaaleana skandinavisena naisena herätän täällä huomiota. Päät kääntyy ja entäs sitten. Kävellessäni hiukankin ulkona, viereeni pysähtyy torvea tööttäten taksi taksin perään. Olen kummajainen taittaessani osan matkoista kävellen, tietenkin tarvitsen taksikyydin. Päiväsaikaan ainoastaan pakistanilaiset työmiehet saattavat kävellä, eikä juurikaan muut. 
   Saan myös erityiskohtelua vaaleana skandinavisena naisena ja yritän olla häiriintymättä siitä, koska lyhyen matkani aikana en kykene muuttamaan Dohaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Täällä on todella selkeä kastijärjestys, samanlainen kuin Dubaissa. Ihan ensimmäisenä tulee paikalliset arabit, sitten muut arabit, eurooppalaiset hyvin kärjessä, jenkit, aussit, etelä-afrikkalaiset, sitten ne intialaiset, jotka kelpuutetaan pankkeihin ynnä muihin tärkeisiin palvelutehtäviin, sitten loput intialaiset, philippiinit ja shrilankalaiset kauneushoitoloihin ja siivojiksi, pakistanilaiset niihin hommiin, mitä muut eivät tee. 
Ostoskeskusten parkkipaikoilla päivystää autojen pesijöitä jotka muutamasta liirasta (noin 1 euro) pesevät autosi sillä aikaa, kun olet itse shoppailemassa.
Villagio niminen ostoskeskus, joka on rakennettu muistuttamaan italialaista kylää. Täysin vastaavanlainen ostoskeskus löytyy myös Dubaista.
Kaikki on ostettua ja länsimaista kulttuuria fanitetaan. Qatar Doha keulana haluaa maailmankartalle. Kaikki tutut merkit, liikkeet, kaupat löytyvät täältä. Ravintolat, vaateliikkeet, kahvilat, kaikki. Tosin siinä missä Dubia haluaa shoppailu ja wanna be -luksus kulttuurillaan saada maailman (rikkaiden) huomion itseensä, Qatar haluaa urheilla itsensä maailmankartalle. Urheiluun panostetaan ja onhan täällä 2019 yleisurheilun - ja 2022 jalkapallon MM-kisat. Toisaalta jotenkin palaan miettimään Suomen leijonafaneja ja yleisurheilun tärkeyttä suomalaisen identiteetin rakennuksessa. Joku minua fikumpi voisi muotoilla tästä oivaltavamman ja ehjemmän ajatuksen, mutta minä en nyt pysty. On liian kuuma. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Mä oon 32, - ja miks sitä ei sais kysyy?

Oli vuosi 1986. Olof Palme oli kuollut kuukautta ennen ja Tsernobyl toimi vielä kuukauden. Sunnuntai oli juuri vaihtunut, valo alkoi hiljalleen valtaamaan tilaa yöltä. Silloin minä synnyin. Viikko sitten siitä tuli kuluneeksi 32-vuotta.

"Hyvää syntymäpäivää! Paljonks sä täytä, jaa mut ei sitä saakkaan kysyy."
"Onnea! Kysyisin ikää, mutta sitä ei voi."

Miksi? Minä kerron ihan mieluusti. Miksi naisen ikää ei saa kysyä ja miesten sitten saa? Siksikö, että miehillä ikä on vaan numeroita ja naisilla sen sanominen paljastaa hänen heikkoutensa, vanhenemisen?
   Tuolla fraasilla, ettei naisen ikää saa kysyä, ei muuta tarkoitusta kuin pitää yllä ajatusta, että naisille ikääntyminen on huono asia ja miesten elämää se puolestaan ei haittaa. Minä en ole tätä koskaan ymmärtänyt. Olen aina ollut ilolla ja ylpeydellä kertomassa omaa numeroani, jos sitä joku kysyy. Minä olen elänyt ja nähnyt tätä maailmaa nyt 32-vuoden ajan. Minulla on kokemusta tästä elämästä 32-vuoden ajalta.

Kun …

Iloinen kullin lutkuttaja

Tänään miehet hihittelevät sitä, kuinka kuukausi sitten vietetyn ystävänpäivän jälkeen nyt on aika juhlia pihvin ja bloukkarin päivää. Ajatuksena on se, että kun ystävänpäivänä miesten odotetaan tuovan naisille kukkia, lahjoja, suklaata ja vievän illalliselle, niin nyt on naisten aika helliä miestä. Tuo äskeinen on se, miten steakandbjday.com -sivu asian kiteyttää. Sivustolla kerrotiin myös, että päivää alettiin viettämään vuonna 2002 ja idea oli tullut bostonilaisen radiokanavan FNX Radion paikalliselta Juha Perälältä.

Hirveästi enempää faktaa en tästä Steak & BJ -päivästä löytänyt, sillä esimerkiksi Wikipediassa aiheesta oli ainoastaan lyhyt artikkeli norjaksi. Englannin kielisille sivuille aihe oli turhan tuhma. "This is not the appropriate forum. We can't do anything here about adding this event." Ajatella, mitä kaikkea ihmiskunnan hirvityksiä Wikipediasta löytyykään, mutta suihinotto on liikaa.



Suomessahan tämä päivä ei oikeastaan toimi, sillä Posti kerkesi kaup…