Siirry pääsisältöön

Ensin hys ja sitten hiljaisuus...


Kööpenhaminan lentokentällä kirjoittamassa ja odottamassa Malmöön junaa. HUOM! Ei meikkiä ja uu, miten freessi silti oonkaan. Jee! 
En ole päivittänyt hetkeen. Ensi siitä syystä, että viime keskiviikkona oli eräissä juhlissa Ruotsin puolella Malmöössä. Siitä kenen kanssa, mitenkä ja millasta, en voi blogissani kirjoittaa...

Ennen Malmööseen lähtöäni fiilistelin Dragørin rantaa ja näkymää Ruotsin puolelle. Horisontissa häämöttää myös Juutinrauman silta. SILTA! Olen ihanan turistipäissäni sillasta.
Dragørin vanhaakaupunkia. Paljon suloisia keltaisia rakennuksia.

Visit Dragør kysyi, saavatko he julkaista videoni omalla Instagram-tilillään. Siellä se on nyt tanskalaistenkin naurettavissa, mun vaivanloinen ääntämiseni.

Junassa. Sillalla! 
Siitä Suomessakin paljon uutisoidusta passitarkastushärdellistä, mikä nykyään on tuolla junamatkalla, niin ompa kökkö. Koko silta ja junayhteys ja kaikki kertoo ihanasta vapaasta liikkuvuudesta pohjoismaasta toiseen ja poliisit, tökerösti laitureille kyhätyt aidat on ihan Itä-Saksa pelleilyä. Ei siitä tässä nyt sen enempää. Kökkö oli.
Vasemmalla Malmöön juna-asema, johon saavuin keskiviikkona. Oikealla Lundin juna-asema, josta lähdin torstaina.

...ja toiseksi, että perjantaina flunssa nappasi minut otteeseensa ja oli vuoteessa perjantaista sunnuntaihin. Mulla meni 1/4 viikonlopuista tukkoisena sängyssä ja kylläpä harmittaa! Aivan todella harmittaa! Olimme suunnitelleet ystävättäreni, jonka luona olen majoittunut, että perjantaina menemme Cafe Victoriin ja pidetään hauska tyttöjen ilta. Raahasi itseni bussiin, mutta matkalla baariin, jouduimme pistäytymään apteekissa ostamassa nenäsumutetta ja nestuukeja (lue: nenäliinoja). Yhden valkoviinilasillisen jälkeen totesin, ettei illastani tule mitään ja hyppäsin bussiin.

Vasemmalla pimeys, jossa olin viikonlopun ja oikealla aine, joka pelasti sieraimeni punasuudelta ja rohtumisen röpelöisyydeltä. Ei maksettu mainos, ihan oon vaan innoissani, koska nyt näytin heti upeelta, kun pääsin eroon flunssasta. Ei niistelyn tuhoamaa nenää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Saako sanoa ääneen etsivänsä rakastajaa?

Niille jotka tuntevat minut, ei tule taatusti yllätyksenä se, etten etsi parisuhdetta. En kaipaa sellaista. Sen sijaan kaipaisin rakastajaa. Tästä syystä olen mm. Tiderissä ja ilmaisen siellä toiveeni selkeästi:

Free artist / writer. Helsinki, Finland.

Looking for a lover.

Älykästä keskustelijaa ja erinomaista lempijää.

HALUAN SIIS YSTÄVÄLLISESTI PROFIILISSANI KERTOA, että mikäli joku on etsimässä tyyppiä kenen kanssa iltaisin kääriytyä vilttiin telkkarin ääreen ja tulevaisuudessa miettiä lapsia sekä yhteistä asuntolainaa, niin minä en ole se tyyppi.
   Tinder-profiilissa käyttämäni sanat "lover" ja "lempijä" ovat ilmeisesti niin dominoivia, että ne sokeuttavat sanoilta kuten "älykäs" ja "keskustelija", vaikka minulle ne ovat yhtä oleellisia. Tähän ajatukseen olen tullut, koska niin kovin usein matchini aloittavat keskustelun todella tökeröllä ja limaisen vihjailevalla viestillä. Keskustelu alkaa niin väärällä kulmalla, että se tyssää ekaan heittoo…

Mä oon 32, - ja miks sitä ei sais kysyy?

Oli vuosi 1986. Olof Palme oli kuollut kuukautta ennen ja Tsernobyl toimi vielä kuukauden. Sunnuntai oli juuri vaihtunut, valo alkoi hiljalleen valtaamaan tilaa yöltä. Silloin minä synnyin. Viikko sitten siitä tuli kuluneeksi 32-vuotta.

"Hyvää syntymäpäivää! Paljonks sä täytä, jaa mut ei sitä saakkaan kysyy."
"Onnea! Kysyisin ikää, mutta sitä ei voi."

Miksi? Minä kerron ihan mieluusti. Miksi naisen ikää ei saa kysyä ja miesten sitten saa? Siksikö, että miehillä ikä on vaan numeroita ja naisilla sen sanominen paljastaa hänen heikkoutensa, vanhenemisen?
   Tuolla fraasilla, ettei naisen ikää saa kysyä, ei muuta tarkoitusta kuin pitää yllä ajatusta, että naisille ikääntyminen on huono asia ja miesten elämää se puolestaan ei haittaa. Minä en ole tätä koskaan ymmärtänyt. Olen aina ollut ilolla ja ylpeydellä kertomassa omaa numeroani, jos sitä joku kysyy. Minä olen elänyt ja nähnyt tätä maailmaa nyt 32-vuoden ajan. Minulla on kokemusta tästä elämästä 32-vuoden ajalta.

Kun …

Leimaa peläten kohti uraa - tarinani työttömyydestä

Olen pitkään halunnut kirjoittaa työttömyydestä ja siihen liittyvistä mielikuvista. Minua pyydettiin hiljan kirjoittamaan erään järjestön blogiin teksti hieman aiheeseen liittyen, suostuin. Sen lisäksi keskustelu aktiivimallista on tehnyt tästä aiheesta nyt ajankohtaisen, joten ehkä nyt on aika tuoda minunkin ajatukseni sanalliseen muotoon.

Virallisesti olen ollut heinäkuusta 2016 työttömänä. Olen ollut satunnaisilla keikkatöillä ja Kelan tuilla talouttani kipuillen kasassa pitänyt työtön työnhakija. Ensimmäisen kerran olin aikeissa kirjoittaa työttömyydestä, kun kävin TE-keskuksen työttömille pakollisessa tilaisuudessa. Halusin kirjoittaa siitä kokemuksesta, mutta todellisuudessa koko ajatus siitä, että olen työtön työnhakija tuntui niin häpeälliseltä ja inhottavalta, etten kyennyt siitä silloin kirjoittamaan. Ei ole kivaa olla työtön.

Nyt uskallan aiheesta kirjoittaa, koska näyttää siltä, että omat ponnisteluni uran rakentamisen suhteen alkaa tuottaa tulosta. Minä olen saanut jo teh…